Miksi ylikuolleisuus on absoluuttisia lukuja parempi keino verrata maiden onnistumista koronan hoidossa?
Yksi yleisesti koronauutisoinnissa edelleen toistuva virhe on se, että verrataan maakohtaisia absoluuttisia kuolleisuuslukuja toisiinsa. Suomalaisia aina ilahduttaa mahdollisuus siitä, että pärjäisimme jossain asiassa kerrankin Ruotsia paremmin. Tämän vuoksi Suomen ja Ruotsin absoluuttisia koronakuolemia verrataan mielellään toisiinsa ja tehdään johtopäätös, että Suomi onnistui kansanterveyden suojelemisessa Ruotsia paremmin. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.
Aloitetaan konkreettisella yksinkertaistetulla esimerkillä. Maassa X normaalisti vuositasolla kuolee influenssaan 500 henkilöä. Nyt koronaan kuoli 1000 henkilöä ja influenssaan 0, jolloin ylikuolleisuutta oli 500 henkilöä. Maassa Y normaalisti kuolee influenssaan 5000 henkilöä ja nyt koronaan kuoli 5000 henkilöä ja influenssaan 0, jolloin ylikuolleisuutta ei ole, vaikka absoluuttisten lukujen erot ovat merkittävät. Esimerkki on pelkistetty, mutta antaa suuntaa siitä, miksi on oleellista tarkastella ylikuolleisuutta absoluuttisten lukujen sijaan.
Absoluuttiset luvut vaikka ne suhteutettaisiinkin väestömäärään eivät huomioi mitenkään väestön rakennetta (esim. ikä, sosioekonominen asema) eli sitä kuinka paljon maassa on vastaaville taudeille alttiita ihmisiä, jotka olisivat kuolleet myös ilman koronaa johonkin vastaavaan sairauteen. Absoluuttisiin lukuihin vaikuttavat lisäksi maassa toteutettava testauksen määrä, kuolemien tilastointitapa sekä jossain määrin myös virheelliset testituloksetkin.
Ylikuolleisuus määritellään useimmiten viiden edeltävän vuoden keskiarvon perusteella, joten täydellinen mittari sekään ei ole, mutta antaa kohtuullisen hyvän kuvan siitä kuinka paljon enemmän ihmisiä kuoli pandemian takia kuin mitä normaalisti olisi kuollut. Ylikuolleisuus on paras käytettävissä oleva mittari, kun arvioidaan maiden onnistumista koronapandemian hoidossa. Ylikuolleisuutta käytetään yleisesti pandemioiden lisäksi myös esimerkiksi sotilaallisten konfliktien, helleaaltojen ja luonnonkatastrofien kuolleisuuden arvioinnissa.
Jokainen kuolema on aina läheiselle surullinen asia. Koronapandemia on nostanut kuoleman otsikoihin ja tuonut sen ihan eri tavalla lähelle meitä. Maallikolle luonnollinen reaktio onkin, että meidän tulee estää kuolemat keinolla millä hyvänsä ja tässä tapauksessa nimenomaan koronakuolemat.
Kaksi vuotta sitten tavoitteeksemme tuli “kukaan ei saa kuolla koronaan”. Lääketieteen näkökulmasta ei ole kuitenkaan realistista pyrkiä ehkäisemään kuolemia, jotka tapahtuisivat muutenkin johonkin toiseen vastaavaan sairauteen. Voidaan toki päättää, että elämää pyritään pitkittämään kaikin keinoin, mutta ei ole rationaalisia perusteita tehdä näin vain yhden kuolinsyyn kohdalla. Keuhkokuume, influenssa tai muut hengitystieinfektiot ovat yleisiä huonokuntoisen vanhuksen kuolinsyitä. Influenssaan kuolee vuosittain kaikenikäisiä, ja tämänkin riskin olemme hyväksyneet.
Lancetin artikkeli kohahdutti Suomessa
Tänä keväänä tiedelehti Lancetissa julkaistussa artikkelissa arviot Suomen ylikuolleisuudesta kohahduttivat ja saivat aikaan perusteettomia syytöksiä maamme kansanterveydestä vastaavia tahoja kohtaan. Julkaisun mukaan Suomessa olisi vuosina 2020–2021 aiheutunut noin 8 780 ylimääräistä kuolemaa. THL:n tilastoimat kuolemat samoilta vuosilta ovat 1 740. Kyse on kuitenkin lähinnä laskentamallien eroista, ylikuolleisuuden määritelmästä ja erityisesti siitä, miten maiden erilaiset väestön- ja ikärakenteet sekä väestön vanheneminen on huomioitu. Kansainvälinen tutkijaryhmä tekikin heti vastineen Lancetin julkaisuun. Heidän mukaansa kaikkien pohjoismaiden ylikuolleisuusluvut olivat artikkelissa selvästi yläkanttiin.
Tällä hetkellä ei ole keinoa tarkkaan määrittää koronaan kuolleiden määrää vaan lopulliset luvut saadaan aina vuoden viiveellä. Virallista tietoa odotellessa tilapäisesti koronakuolemiksi on määritetty kuolema, joka on tapahtunut 30 päivän sisällä positiivisesta testituloksesta, vaikka kuolinsyy olisi vaikkapa joku muu sairaus tai onnettomuus. Kun muistetaan, että Suomessa kuolee joka päivä 150 ihmistä, Omicronin myötä tämä laskentamenetelmä antaa väistämättä aivan liian suuren arvion koronakuolemista.
Tiedetään, että rajoitustoimilla kuolemia on voitu siirtää eteenpäin ja rajoitustoimet voivat myös aiheuttaa ylimääräisiä kuolemia esimerkiksi kertyvän hoitovelan tai muiden terveyshaittojen kautta, mutta silti Suomen tilanne ei ole hälyttävä. Kaikissa ikävakioiduissa ylikuolleisuuslaskelmissa, eli niissä, joissa väestön ikärakenne on huomioitu, olemme pärjänneet hyvin - aivan kuten lähtötietojen pohjalta oli odotettavissa.
Alla olevassa THL:n tutkimusprofessori Markku Peltosen Twitterissä jakamassa graafissa kuvataan Suomen kokonaiskuolleisuutta ikäryhmittäin väestön rakenne ja ikä huomioiden vuosilta 2000-2022. Sen mukaan vuoden 2004 Kaakkois-Aasian tsunami aiheutti 0-49-vuotiaille ja 2003 influenssa-aalto yli 70-vuotiaille koronaa selvästi korkeamman kuolleisuuspiikin. Vuosien 2020-2022 kuolleisuuslukemat sijoittuvat tämän vuosituhannen vertailussa varsin maltillisesti, jopa alhaisimpien lukujen joukkoon.
Kuva 1: Kokonaiskuolleisuus Suomessa 2000-2022
Pohjoismaat pärjäsivät hyvin - erityisesti paljon parjattu Ruotsi
Erään 177 maata kattaneen tutkimuksen mukaan koronakuolleisuuteen vaikuttivat merkittävimmin maan väestön ylipaino, ikäjakauma sekä bruttokansantuote. Kaikki pohjoismaat ovatkin pärjänneet ylikuolleisuustilastoissa pääasiassa hyvin. Luvut vaihtelevat hieman lähteestä ja laskentatavoista riippuen. Eurostatin lukujen mukaan kahden koronavuoden ylikuolleisuudessa Ruotsi on jopa pärjännyt Suomea paremmin. Kaiken kaikkiaan pohjoismaat ovat kuitenkin kutakuinkin tasoissa ja aina parhaimmistoa kansainvälisesti vertailtuna.
Kuva 2: Ylikuolleisuus Euroopassa (EUROSTAT)
Erityisen hyvin tämä on Ruotsilta johtuen maan erilaisesta demografiasta muihin pohjoismaihin verrattuna. Ruotsissa pandemian alussa koronaa sairastettiin terveen hyväkuntoisen väestön keskuudessa enemmän, jolloin väestöön kertyi hiljaista immuniteettia, joka on suojannut ruotsalaisia myöhemmin. Ruotsissa ei käytännössä olekaan ollut ylikuolleisuutta enää tammikuun 2021 jälkeen. Toisin sanoen, näyttää siltä, että Ruotsissa kuolemat ajoittuivat pääasiassa pandemian ensimmäiseen vuoteen kun taas Suomessa tasaisemmin ja etenkin pandemian loppupäähän.
Tämä johtopäätös olisikin siis infektiotautiopin teoreettisten perusteiden mukaista. Rajoitustoimilla voidaan vaikuttaa lähinnä tartuntojen ajoitukseen, toisin sanoen loiventaa tartuntakäyrää ja siten välttää tehohoidon kuormittuminen. Väestö on tällöin kuitenkin edelleen altis virukselle eli seuraavan aallon tai flunssakauden koittaessa alttiita ihmisiä on enemmän kuin sellaisessa maassa, jossa ihmiset ovat kartuttaneet immuniteettia. Myös riskiryhmään kuuluvien suojelu on vaikeampaa tilanteen pitkittyessä. Immuniteetti ei koskaan ole täydellinen, mutta sillä on koko ajan enemmän merkitystä.
Ruotsissa pandemian alussa virus pääsi valitettavasti leviämään erinäisistä syistä etenkin huonokuntoisten vanhusten keskuudessa hoitokodeissa, jolloin kuolemia tuli kerralla enemmän. Jos Ruotsin valmiudet toteuttaa kohdennettua suojelua olisivat olleet paremmat (mm. suojavarusteiden ja henkilökunnan koulutuksen osalta), Ruotsin tulos olisi ollut varmasti vielä tätä parempi. Käytännön arjessa asiat eivät kuitenkaan koskaan mene kuin oppikirjoissa.
Takaisin normaaliin ja pysytään siellä
Sellainen elämä, jossa virusta vältellään maailman tappiin asti, ei ole siis järkevää eikä sellaista varmastikaan muiden seurausten takia juuri kukaan enää halua. Strategian varjopuolet ovat nyt nähtävissä viimeisessä viruksen tukahduttamiseen tähtäävässä maassa, Kiinassa. Kaikki muut maat, myös saarivaltiot, ovat jo tukahduttamisstrategioista luopuneet. Tukahduttamisstrategian mahdottomuus olisi toki ollut tiedossa jo kaksi vuotta sitten mikäli olisimme uskaltaneet luottaa siihen, mitä historian saatossa olemme hengitystieinfektioista oppineet - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yritetään vain muistaa tämä seuraavan pandemian kohdalla.
Jatkossa on tärkeää, että ehkäisemme uusia mahdollisia eläimistä ihmisiin siirtyviä viruksia ennakoiden, esimerkiksi lopettamalla eläinten elintilan kaventaminen. Nyt kuitenkin meidän on opittava elämään tämän uuden hengitystieinfektioviruksen kanssa niin ikävää kuin se onkaan. Poikkeustilassa eläminen aiheuttaa monenlaisia kansanterveyden ongelmia sekin. Maan onnistumisessa väestönsä suojelussa oleellisempaa on kansanterveyden kokonaisvaltainen suojeleminen, ei yhdeltä sairaudelta suojaaminen. Nämä opit on tärkeää pitää mielessä, kun ensi talvena todennäköisesti jälleen sairastetaan koronaa. Onhan se tehohoitokapasiteetti jo riittävällä tasolla?
Juttu on julkaistu lyhyempänä versiona myös Verdessä.